Ehkä kotoutuminen menee näin

Harmaa aamu. Nukun ohi ensimmäisestä luennosta ja päätän jättää toisenkin väliin. Vapaapäivä lepopäivä en nouse sängystä -päivä.

Olen kiltti itselleni -päivä. Luen kirjaa ja istun tietokoneella.

Aurinko!

Hetken mielijohteesta reppuun pari asiaa ja pyörän selkään. Navigaattorissa lähin uimaranta. Merenranta. Matkan varrella oli metsää. Metsiä on ikävä. Ja järviä. Lähin järvi on 7,6 kilometrin päässä. Seuraavan kerran kun aurinko paistaa tyhjänä päivänä.

Pyöräilen pikkutietä ja parkkeeraan metsänreunaan. Aurinko paistaa. Ilma tuoksuu sateen jäljiltä. Puita ja kiviä ja sammalta ja kallioita. Kanervikko ja ison kiven alla vesilätäkkö. Punaisia mäntyjä ja kultaisia kuusenlatvoja. Sisällä pulppuaa ja kamera laulaa.

Onnellisuuskoulu I

a) Mene metsään.

Seikkailen. Vähän melkein eksyn. Sopivasti. On kodikasta. Rauhallista. Hymyilyttää. Matka jatkuu.

Meri ei ole järvi, mutta on se silti hyvä. Iso hiekkaranta ja metsikköä molemmin puolin. Istun kivelle ja juon teetä metallijuomapullosta joka polttaa sormia. Vähän suklaata. Iloinen olo. Ajatukset kulkevat rauhassa. Kaislikossa kimaltelee aurinko, joka painui jo pilvien taakse. Vähän viileää. Voisin palata kotiin. Metsissä on se hieno puoli että niihin voi palata. Pyöräilen ilman karttaa, vähän eri reittiä. Ylämäki alamäki takaisin kotiin. Kultaisia pilviä parvekkeen ikkunan takana. Rauhallinen olo. Ehkä kotoutuminen menee näin. Alkuhurma, ikävä, hitaasti palasia joista tulee omia. Ehkä minä romahdan taas huomenna, ehkä viikon päästä. Ehkä se ei haittaa. Minulla on metsä. Minä olen iloinen.

Ajatuksenrepaleita havujen seasta.