Pelkkää riemupyörrettä maaliskuusta toukokuuhun. Ihmetystä ja ihastusta ja nollasta sataan. Ja sadasta nollaan. Viiden päivän putki, "löysin ton sieltä pöydältä".
Kuuden päivän putki, romahdusviikko, itkukohtauksia ja loppu. Yksi päivä liikaa. Pettymys ja itku ja suru ja vihaisuus ja olisin halunnut yrittää opetella.
Ihana kevät. Kummallinen kevät. Kylmä ja pitkä ja kaunis ja kirkas. Täynnä uusia asioita ja onnenpotkuja ja päiväkirjansivuja täynnä onnenpyörreihmetystä. Kurssinrepaleita ja tulevaisuusajatuksia ja yhteisiä asioita ja pyöräilyjä yo-kylään ja joenrantakävelyitä ja viestejä ja hymyilyä koko ajan. Puhutaan koko ajan mutta oikeastaan ei puhuta.
Viime viikko. Edeltävänä viikonloppuna pyöränrengas puhki ja essee revitty kasaan. Maanantai. Kevään viimeinen kokous, pihapelejä, illalla satamaan ja laivaan ainejärjestön ekskursiolle.
Pubissa peli, kaveri seurana, ensin hurrataan ja sitten itketään. Ensimmäistä kertaa tviittaan poikakaverista ja heti vanha kaveri kyselee ja vastaan hymiöillä. Iltapala ja tanssimaan, DJ nauraa Toton Africa -pyynnölle mutta soittaa sen silti ja riemuitsemme, kolme ihmistä tyhjällä tanssilattialle. Kuuden tunnin unille, aamulla Tukholmassa. Ylös ulos metroon tavarat hostelliin voiko näin aikaisin olla hereillä kulman kaupasta evästä ja puistopiknik-aamupalalle kylmässä. Leikkipuistoon riehumaan, kolme ihmistä kahden ihmisen pyörivässä keinujutussa ja kiljahduksia ja nauruja ja aurinko paistaa ja tulee lämmin ja on hauskaa ja kohta Gamla Stan ja kujat ja kirjakaupat ja museot ja vegeruokapaikat ja iltapäiväunet ja queer-pubiin katsomaan viisuja. Suomilippikset ja Suomen lippu ja hurraamme ja ruotsalaiset ovat innoissaan. Ei päässyt Suomi finaaliin, ruotsalaiset pahoittelevat aidosti pettyneinä. Yksi lähtee mukaan seuraavaan homobaariin. Matkalla metrotunneleissa lauletaan Finlandia ja opetetaan ruotsalaista sanomaan viinaa ja vittu. Homobaarissa tanssimista ja Mimsku meets Lyni -tunnelma, täydellistä. Macarenassa viinit lattialle. Yöllä vaellus hostellille, Tukholma on kaunis ja laulamme Take on Me ja Africaa. Seuraavana aamuna väsymys ja nauruhysteria ja kissaliitto ja rakastan ainejärjestöäni enkä edes näe mitään koska nauruttaa niin paljon että silmistä tuli vesiputoukset. Museoita ja kirjakauppoja ja kahviloita ja hakemaan tavaroita ennen kotiinlähtöä. Puhelin viedään metrossa taskusta ja ihmettelen kun en saa paniikkikohtausta vaikka voi vittu nyt oikeesti kuinka turisti voi olla. Laivassa taas ja peli taas ja sentään voitto tällä kertaa. Aamulla perillä, sim-korttiselvityksiä ja hetkeksi kotiin vaihtelemaan salasanoja.
Ei ehdi edes päiväunia ottaa kun kaveri tulee Hämeenlinnasta, AATU alkaa, ensimmäiset approt. Aurinko paistaa ja iloinen mieli vaikka väsyttääkin. Saan vanhan iPhonen jokseenkin toimintakuntoon ja voin kommunikoida. Mimosat terassilla ja siidereitä jokilaivoissa ja jee nähdään ekaa kertaa vapun jälkeen (voi vappu! se oli ihanin ja aurinkoisin ja huikein ja rakkain enkä luovu siitä tunteesta vaikka helposti voisin olla vähän katkera). Pitkä päivä jatkuu vaan, välipizza ja jatkopaikan jonoon, Kapteeni juotu ja haalarimerkki saatu, oliko se nyt tämän arvoista. Aikakone ja melkein nukahdus pöytään. Hämeenlinnakaveri lähtee ja jäädään nuokkumaan, vessassa käydessä pillahdan itkuun tietämättä miksi. Kotimatka yhdessä, alan itkeä kesken kaiken ja yritän selittää mutten osaa ja sanon kaikkea ja itken ja itken ja itken ja uskallan kysyä ja saan juuri oikean vastauksen mutta. Nukkumaan ja aamukahvin jälkeen yksin.
Henkinen valmistautuminen vujuille, kaveri tulee hetkeksi käymään, avaan oven hiukset kuivashampoossa ja hammasharja suussa, meikkaus ja menoks, juoksu alkoon ja jes ajoissa. Lausun ainejärjestön tervehdyksen kai ihan okei, ainakaan ei pyörry tai sotkeudu sanoissani kokonaan. Ruoka on hienoa, seurana tuttuja, puheet hauskoja, laulut sujuvat, tunnelma katossa, kirjoittelen kaverin ohjelmalehtiseen ja pompin pihalla instakuvaa varten. Jatkoilla törmään seinään koska en hallitse liian isoa tanssilattiaa, silmäkulma veressä ja naurua. Kaverin kanssa lopulta kotiin, ranskalaiset grilliltä ja nauran niin paljon että makaan keskellä Kaskenmäkeä (oikeasti naurusta, en humalasta). Kotona istutaan lattialla ja syödään, vieläkin nauran ja sitten itkunauran ja sitten itken niin paljon että itsekin pelästyn, väsymys ja masennusjäämät ja väsymys ja pelko siitä että mitä pidempään olen onnellinen sitä enemmän tuntuu siltä että kävelen veitsenterällä ja kohta putoan. Naama kyynelissä ja räässä ja ripsivärissä mutta kaveri on maailman paras ja antaa itkeä ja lohduttaa vaikken taaskaan osaa välttämättä selittää mikä on, vaikka purskahtelen itseänikin pelottavia rikkinäisyyksiä, pitää kädestä ja halaa ja seisoo vieressä silittämässä kun lopulta pesen naaman. Nukkumaan ja hetken suunnittelen että haluan keskustella ja pitää puhua että tämä jatkuisi näin helposti ja kevyesti ja ihanasti ja en minä osaa seurustella mutta haluan opetella koska haluan olla sun kanssa. Aamulla itkupäänsärky, aamukahvi, yhdessä kaverin kanssa glitterostoksille ja sitten yksin kotiin. Hetki lepoa, sitten viesti, saanko tulla käymään, ei mene kauaa kun ovi kolahtaa kiinni ja romahdan lattialle ja itken taas ja saan soperretuksi puhelimessa vujukaverille että voitko sä tulla tänne. Lupaa tulla ja varmistelee että pärjäänkö. Olo sellainen että tämä tuli kyllä ihan puun takaa mutta toisaalta tätähän koko ajan odotin.
Soitan äidille ja kerron ensimmäistä kertaa koko asiasta, sekin on ihana. Kohta tulee kaveri ja toinen ja glitteröidytään ja lähdetään katsomaan viisuja. Melkein nukahdan ja itken vieläkin välillä hiljakseen. Skippaan jatkot ja nukkumaan. Aamulla äitienpäivä, juoksen hiki päässä bussiin. Äiti vastassa bussin oven takana, ei autossa tai kotona kuten yleensä. Pikkusisko tervehtii sanomalla "Ootko sä ihan väsyny?", toinen huudahtamalla "Mitä sulla on silmässä? Sun naamahan on ihan glitterissä! Sä oot ihan trash!" ja sitten halaavat molemmat. Äitienpäiväperinnepiknik ja hyvä että lähdin käymään. Rauhoitun vähän, olen turvassa, olen lapsi, äiti sanoo että saat jutella jos haluat mutta ei ole pakko. Hiljalleen hiipii rauha ja ehkä helpotuskin. Ei ehtinyt olla vaikeaa. Oli ihana kevät. Opettelen asioita ja tämä on elämää.
Aamulla ajelen takaisin Turkuun. Kymppitie ja aurinko ja keskityn tiehen ja musiikkiin ja rauha. Käväisy kotona, meikit naamaan ja kevätjuhlille. Ainejärjestön tervehdys pyörtymättä ja tärisemättä ja tänne minä kuulun. Jatkoilla juomapeliä ja tanssia ja naurua ja pienenpieni avautuminen väliin ja kaikki on mulle niin kilttejä. Ystävyyttä ja liukumäki ja musiikkia ja tämä on tuttua ja turvallista ja täällä ollaan me, niin kuin aina aamuyön vikoina tunteina. Lintumekossa ja tanssimiseen hajonneissa sukkahousuissa. Kotiin kävelen seitsemän maissa aamulenkkeilijöiden seassa, aurinko paistaa ja pihoissa tulppaanit hehkuvat. Hymyilyttää. Toiveikasta. Ehkä romahdinkin vain muutamaksi päiväksi. On kevät ja on ainejärjestö ja on ystävät ja perhe ja oma koti ja aurinko. On miljoona asiaa muistuttamassa ja messenger-hiljaisuus johon pitää totutella. On surullinen olo. Ja saa ollakin. Mutta ehkä muutun taas minuksi. Viihdyn yksikseni ja tykkään rauhassa hölmöistä jutuista. Katson jääkiekkoa ja kevätretkeilen ja palaan kirjoitteluiden pariin. Iloitsemaan keväästä tutuista syistä. Suunnittelemaan kesää oman tahdin mukaan, ilman niitä huolia joita viime tekstissä mietin. Vielä kuukausi rakkaassa Turussa, sitten taas töihin, mutta tänä vuonna on vapaatakin ja luulen että viihdyn siellä, äidin kotona, rauhassa ja hyvin ja voin pyytää kavereita sinnekin tai lähteä Tampere-retkelle. Joskus olen tehnyt jotain hyvää kun olen kerran saanut näin ihania ihmisiä ympärille.
Ajatuksenrepaleita rönsyillen.
