Viivoja ja värejä ja värejä ja viivoja

En ole ikinä mennyt sekaisin instrumentaalimusiikista tai kuvista. En ole ikinä kuunnellut sanatonta kappaletta kolmeakymmentä kertaa putkeen itkien jokaisella kerralla. En ole ikinä jäänyt tuijottamaan kuvaa, maistelemaan sitä yli tunniksi.

Minä tarvitsen sanoja. Lyriikat, säkeet, lauseet, virkkeet, pilkut pisteet huutomerkit ajatusviivat kursiivi katkaisut kysymykset rivienvälit. Paperille piirrettyjä viivoja (joiden välissä joskus värejä värejä värejä), niin kuin nuotit ja kuvatkin, mutta vain sanoina ne uppoavat aivoihin kuin tikari, kliseemäinen ilmaus mutta juuri sitä se on, lämmitetty lusikka jäätelöön ei riitä eikä edes neula ihoon.

Koulukuvis ahdisti, pelotti, en osaa, en osaa edes oppia, onko pakko, pakollinen kurssi eikä koskaan takaisin luokkaan jota niin moni rakastaa eniten koko koulussa. Sarjakuvista luen tekstit, haluan lukea taustat juoneen, musiikissa melodia on vain kirsikka kakun päälle - huonoa melodiaa hyvillä sanoilla voi kuunnella, hyvää melodiaa huonoilla sanoilla ei ei ei koskaan.

Ensimmäisellä tunnilla saatiin paperi täynnä kuvia, joista piti etsiä aikaan. (Vanitasasetelma. Minä vihaan tätä yhteiskuntaa. Maalaan siis pääkallon ja kynttilän.) Ei irtoa - paitsi yhdestä. Vanhus istuu kivellä pellonlaidalla. En muista mitä muut sanoivat, muistan, että hämmennyin. Minä näin yksinäisyyden, vanhuuden, kivun ja kolotuksen ja uupumuksen ja ikuisen jaksamisen, ennen kaikkea näin varovaista odotusta vain hippusella toivoa, päällimmäisenä pelko - mitä jos ne eivät tulekaan? Teki mieli kirjoittaa. En kirjoittanut. Ehkä sitten joskus, ehkä sitten työttömyysputkessa joskus yliopiston jälkeen, sitten kun on kirjoitettu ja romahdettu tuhat kertaa ja väsytty ja puurrettu työsumassa monta monta monta vuotta ennen kuin se edes oikeasti alkoi.

Toisella tunnilla piti suunnitella itseään kuvaava merkki. Mietin, mietin, mietin kovemmin kuin hunajapurkin hukannut Nalle Puh ja katselin hienoja puuvärejä järjestyksessä laatikossa. Saanko vain kirjoittaa jotakin, tehdä hienoja kirjaimia tai tehdä logon? Lopulta lyijykynä lähti vaellukselle, paperille piirtyi leija ja kännykällä piti googlata haltia- tai riimukirjoitusta. Kirkkaita värejä, pitkä (sairaussymbolikiepin tekevä) naru, jonka kiemuroihin piiloutuu kolme riimua. Taiteellista ja hipsteriä ja artsya ja lopputulos oikeastaan aika yksinkertainen.

Minä tarvitsen sanoja enkä silti osaa ilmaista itseäni aina edes niillä. Se ihmeellinen aika, mitä siitä sanoisi, miten runoilisi kauniisti kudelmia sekunneista ja tunneista ja äärettömyyksistä. Mielessä pyörii käsiä ja sanoja ja riimipareja pitäisi etsiä ja alkaa kasata lopputyötä hajanaisista mielikuvista. Miksi kuvista, miksei mielisanoista? Eri merkitys. Mieli, lempi. Mielikuva. Lempikuva. Mielisana. Lempisana. ...

Ajatuksenrepaleita aina sanoina.